Sunday, April 30, 2017

Old weld germinating Reseda itää


Värireseda on yksi eniten pitämistäni keltaisen värin antajista ja olenkin joka vuosi yrittänyt kasvattaa sitä. Väriresedalla värjäämisestä olen kirjoittanut mm täällä. Monesti kuitenkin minulla on ollut isoja ongelmia sen itämisessä, ja aiemmin olen pistänyt itämättömyyden sen syyksi, että siemenet ovat olleet liian vanhoja ja olen luullut resedan säilyttävän itävyytensä vain vuoden tai enintään kaksi viileässä säilytettynä.
Resedan siemen on pieni ja se tarvitsee valoa itääkseen eli se pitää kylvää pintaan ja peittää vain todella vähän, jos lainkaan. Ehkä tästä syystä ulos kylvämäni resedat ovat itäneet monesti hyvin epätasaisesti ja huonosti: pintaankylvetty siemen voi päästä kuivumaan ennenkuin se itää.
Toisaalta sitten resedalla on paalujuuri joka ei pidä yhtään koulimisesta ja purkkikasvatuksesta ja jos kylvän sen ensin kasvihuoneeseen, niin se pitää siirtää sieltä ulos penkkiin aikaisin ennenkuin juuri on kasvanut liikaa, muuten taimi jää juromaan pitkäksi aikaa siirron jälkeen, sikäli kuin selviää siirrosta lainkaan.

Nyt sitten kuitenkin kylvin väriresedaa taas hajakylvönä astiaan kasvihuoneeseen huhtikuun alkupuolella.  Löysin nimittäin siemenvarastoistani yhden viisi vuotta vanhan pussin Briteistä saamiani resedan siemeniä ja ajattelin kokeilla vieläkö ne itäisivät, ja olin melko varma, että eivät idä. Varmuudeksi minulla oli sitten myös tänä vuonna ostettu pussillinen siemeniä, jotka olin ajatellut kylvää suoraan ulos, mutta en ole vielä kylvänyt niitä. Kylvösastia oli kasvihuoneessa, missä öisin oli melko viileää, muttei pakkasta kuitenkaan. Saman astian toiseen päähän kylvin salaattia.
Kolme viikkoa kylvöstä ja nyt ne vanhat siemenet ovat itäneet oikein hyvällä prosentilla! Olen ihan yllättynyt ja tietysti myös tyytyväinen, ja ainakin tuli nyt todistettua, että väriresedan siemenillä itävyys säilyykin useamman vuoden. Tarkoitus olisi siirtää nuo taimet mahdollisimman pian ulos penkkiin, heti kun säät vain sallivat:)

IN ENGLISH
Weld is one of my favourite plants which give yellow, and I have tried to grow it almost every year. I have written about dyeing with it here. Many times I have had trouble getting it to germinate, and I have thought that it is one of those plants which lose their viability fast, and my seeds have been too old.
Seeds of weld are small and require light to germinate, so it needs to be sown on the surface and not covered at all, or only very lightly. Perhaps that is a reason why germination in the beds outside have been erratic and not good: seeds sown in the surface may have had dried before it has germinated.
On the other hand sowing to pots is not easy either. weld has a long taproot and resents disturbance, so it should be transplanted when it is still quite small.

I found one bag of old weld seeds which I had gotten five years ago from the UK, and I sowed them in a pot in my green house three weeks ago. I was pretty sure they would not germinate any more, but I still wanted to try, and as a back-up I had another bag of seeds bought this year (which I haven't sown yet). The temperature where the pot is has been near freezing (but not quite) during night time, and higher during days, and now those old seeds had germinated well! I was so surprised to see it. Now I know that weld seeds can keep their viability for several years contrary to what I believed earlier.
I will transplant the seedlings outside as soon as the weather warms up, last night it snowed and this morning all was white when I looked outside!! This has been a very cold and slow spring, someone said that it has been coldest in forty years.
Still, the ground has melted, and snowdrops and crocuses are flowering outside, and in the greenhouse japanese indigo and tomato seedlings are growing well, because I have a heater there to keep them warm during nights.

4 comments:

  1. Ohhoh! Taisi olla niille justiin sopivat itämisolosuhteet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin ajattelin, että jospa hyvin vaihtelevat lämpötilat auttoivat itämiseen, öisin lähellä nollaa ja päivisin joskus 20. Ne olivat kasvihuoneen kylmällä puolella, missä ei ollut lämmitystä, mutta pidin öisin niiden päällä kaksinkertaista harsoa, joka piti pahimmat pakkaset poissa. Tosiaan aiemmin väriresedan itäminen on ollut hyvin huonoa tuoreemmistakin siemenistä, ja kerran uloskylvettynä itämiseen meni 7 viikkoa!

      Delete
  2. Here in Vancouver we also have had a cold late spring but not as late as yours! Weld seeds usually germinate fairly well for me and I grow them inside until I can transplant which works ok if they're still small and you're careful. However they are becoming a volunteer in my garden and pop up in many places where I didn't plant them. I think seeds got into my compost. At least they're easy to weed out!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Louisa, you are lucky:)
      In my garden I have never found a weld seedling, and also it never manages to stay alive over winter, though I would like that. I think it is my soil which is too wet and clay:(. So I have to sow it again every spring. It is good that it can grow so big and with a few plants I can dye quite a lot of yarn:)

      Delete